Bio & Artist statement

Mari Birgit Skogberg (s.1968) on valmistunut Taideteollisesta Korkeakoulusta lavastustaiteen maisteriksi vuonna 2000. Lavastustaiteen opinnot veivät hänet sitä ennen myös Ruotsiin ja Barcelonaan, Institut del Teatreen. Työura tv- ja elokuvalavastussuunnittelijana alkoi jo 1990-luvun alussa. Opiskeluajoista lähtien Skogberg on valokuvannut ja omaksunut ilmaisuvälineen osaksi luovaa prosessiaan. Parhaillaan hän suorittaa valokuvaajan ammattitutkintoa ja toimii freelancerina.


Skogberg’in työskentelyä motivoi ihmisyyden karhea moniulotteisuus, varjojen leikki ajan patinoimana ja ihmisen jättämät jäljet ympäristöönsä. Tarvittaessa hän rakentaa aiheensa tarinaa muokkaamalla tilaa ja hyödyntämällä eri materiaaleja kolmiulotteisista aineettomiin, kuten rakennuksen aikakerrostumia tai pölynhiukkasia vastavalossa. Hänelle on tärkeää etsiä aiheen näkymätöntä syvyyttä. Sitä, mikä ilmaisee olemisen mysteeriä katoavaisuuden kehyksissä.

CV